Kävin sitten tiputtamassa painoa 10 kiloa jo viikko sitten, tosin toin mukanani takaisin kotiin 4,435 kg painoisen tytön jolla pituutta 52 cm, että ei ihme kun oli paikat kipeänä loppumetreillä ;-) Vaikka ei tässä edes viikot kerenneet täyttyä, 37 viikolla mentiin.
Ei mennyt kuviot suunnitelmien mukaan, vaan pitkään vaivanneet supistukset muuttuivat kivuliaiksi ja kun olin pari yötä niitä 'pohtinut' päätin käydä synnärillä näytillä. Sille tielle jäin ja 2. päivä torstaina olinkin aamutuimaan palelemassa leikkaussalissa. Jännitti ihan pirusti kun tiesin kokemuksesta miten tapahtumat sektiossa etenevät, kaikki edessä häämöttävät kivut jne. Onneksi kohdalleni sattui rempseä kokenut kätilö joka esivalmisteluja tehdessään osasi rentouttaa tilannetta.
Leikkaussalissa rupesi todella hirvittämään kun salin väki ei saanut kroppaani puutumaan :-O Kahteen kertaan laittoivat sen metrisen (ihan varmasti oli metrin pitkä!) neulan selkääni ja rupesivat sen jälkeen nipistelemään minua..."Sattuuko? Sattuu. Sattuuko? No juujuu! Ei voi sattua! AAARGH!" Touhu meni jo naureskelun puolelle ja hiphei pääsin laskemaan lampaita. Ei tarvinnut enempää tutista vaan pääsin hyvään uneen. Herättyäni oli kaikki onnellisesti ohi paitsi kivut oli helvetilliset joita en rupea tässä ruotimaan, erinäisistä syistä kärsin isommista tuskista kuin yleensä olen sektion jälkeen kokenut. Mutta hengissä selvittiin ja tästä tämä lähtee kipulääkkeitä napostellen..

Mutta tässä hän on :-)


Tyttö joka pysäytti maailman menon, tässä on nyt kaiken napa! Koko huusholli on koiria myöten ihastunut tähän nyyttiin. Me ei muuta kuin nuuskittaisiin ja tuijoteltaisiin neitiä koko ajan *huokaus*.







Lapset ovat mustasukkaisia toisilleen, pitävät tarkkaa kirjaa kenen vuoro on saada vauva syliin. Mutta entäpä koirat...kaikki ovat tervehtineet vauvan mentaliteetillä "Jaahas, kaksijalkainen tällä kertaa, tervepäterve!" Demo vahtii minua tavallista enemmän, liekö sen takia kun olin pitkään pois kotoa tai sitten sille tuli tuplavahdittavaa. Simo on kasvanut aivan julmetusti, sen tyyli vauvan kanssa on hieman virtahepomainen :-D Suu auki vauhti päällä jumalattomat tassut viuhuen: "Ihana mini ihminen!"
Mutta Helmi ja Rassi, voi luoja! Ne meni aivan sekaisin, jonkinlaisessa hypnoosissa vain tuijottavat vauvaa. Tuntuu kuin Helmi haluaisi vauvan omille tisseilleen haudottavaksi, Hemppa muuten on tosi paksu. Saa nähdä imetetäänkö kohta vierekkäin?!
Rassi ei malta mennä ulos ollenkaan, se vinkuu vauvan perään edelleen jos ei näe sitä. Häntä alkaa heti vispaamaan kun vauva heräilee, jos se huutaa niin huutaisi Rassikin huolesta jos luvan saisi. Rassi ei muuten missaa vauvan kylvetystäkään, siinä se tepastelee tärkeänä vieressä vahtien että kaikki sujuu. On tuo raivostuttava Rassi välillä niin hempeä ettei kukaan uskoisi. Makuuhuoneen ovessa on onneksi portti, jos sen jättää auki, köllöttelee vauvan sängyssä kaksi pientä parsonia :-D

Mutta näin, viikko pitäisi vielä kärvistellä rauhallisesti haavoja nuoleskellen ja sitten pikkuhiljaa takaisin treenienkin pariin. Kunto on varmasti nollassa, se siitä nousee ja jihuu pääsen kohta ratsastamaankin VUODEN tauon jälkeen, sitten se kunto vasta nouseekin. Lapsetkin odottavat että äiskä olisi taas 'normaali', päästään ulkoilemaan jne. Olipa tämä kulunut vuosi rankka tämän hieman vaikean raskauden takia, mutta lopputulos tästäkin kärsimyksestä oli täydellinen :-)

Ja ihan erityisesti mummolle kiitos huushollaamisesta viikon aikana, nyt on taas pakkaset täynnä pullaa ja sämpylää.


Ei tee ihan joka tyttö kampauksia jo viikon ikäisenä ;-D